10 tarinaa toiminnasta – synttärijuhlat

Vuonna 2023 juhlitaan OmaKamu-toiminnan kymmenettä toimintavuotta. Vuoden aikana pääsemme tutustumaan toimintaa toteuttaviin kaupunkeihin ja tapahtumiin. Tällä kertaa vuorossa on valtakunnalliset synttärit, jotka järjestettiin Kiipulassa. Hyvää syntymäpäivää OmaKamu-toiminta.

OmaKamu-toiminnan juhlavuosi on ehtinyt jo puoliväliin. Tänä vuonna 10 vuotta täyttävän toiminnan ytimessä ovat aina olleet lapset ja nuoret. Niinpä myös syntymäpäiväjuhlat järjestettiin heitä varten. Lauantaiaamuna bussit pääkaupunkiseudulta, Lahdesta, Hämeenlinnasta ja Tampereelta suuntasivat kohti Kiipulaa. Matkalla pääsi pelaaman OmaKamun bingoa, jossa piti bongata erilaisia asioita niin bussista kuin sen ulkopuoleltakin. “Täällä odotellaan innolla aivastusta, jotta saataisiin bingo täyteen”, kuului viesti Lahden bussista. 

Retkeläiset saivat myös kartan, johon oli merkitty seitsemän eri rastia. Heti paikalle saavuttuaan monet PikkuKamut bongasivat  leikkipuiston ja nuoret löysivät nopeasti koriskentän. Myös sää oli juhlatuulella ja aurinko paistoi koko päivän ajan.

Matkan varrella sai halutessaan hypätä valokuvattavaksi rekvisiitan kera. OmaKamun nalle pääsi mukaan moneen kuvaan ja varma valinta oli ottaa valinnan vaikeuden iskiessä mukaan mahdollisimman paljon rekvisiittaa.

“Lauantain synttärimatka Kiipulaan oli mainio tilaisuus nähdä konkreettisesti OmaKamu-toiminnan laajeneminen. Innokkaita Kamu-pareja, niin lapsia kuin aikuisia, näkyi hauskan tekemisen äärellä kuudesta eri kaupungista. Jutellessani heidän kanssaan tuli iloinen mieli siitä, että monilla oli yhteistä Kamu-taivalta jo vuosia, eikä loppua ole näköpiirissä. Yhdessä oli koettu monia asioita yhteisen tekemisen kautta. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tekeminen, vaan yhdessä oleminen, vaikka ei tekisi muuta kuin katselisi maisemaa.”

OmaKamu ry:n toiminnanjohtaja Pekka Puukko

Karttaa tutkailevat Kamu-pari löysivät tiensä myös ongintaan, jossa sai synttärien teemaan sopivasti onkia itselleen jotain pientä mukavaa.

Eläinpihaan ja puutarhaan pääsi tutustumaan omatoimisesti. Raportteja tuli ainakin riikinkukosta, pupuista, aaseista ja lampaista. Jos energiaa riitti, minigolfrata, mölkky ja petanque kutsuivat haastamaan uudet ystävät leikkimieliseen kisaan.

Iloinen kilinä ja hattua tai reppua koristavat pinssit kertoivat pinssipisteen suosiosta. Pinssejä oli moneen lähtöön. Joku oli taiteillut yhteiset tiimipinssit Kamun kanssa ja toinen ikuistanut oman suosikin, ralliauton tai Kamun koiran. Sokeri suupielessä paljasti puolestaan luontopolun päässä odottavan kodan herkut. Kodassa sai paistaa vaahtokarkkeja ja nauttia nuotiosta. Yksi PikkuKamuista kertoi, kuinka helposti vaahtokarkki kärähti mutta se oli kuulemma vain hauskaa.

Päivän päätteeksi maistui tietysti synttärikakku ja reilun 80 retkeläisen toimesta laulettiin onnittelulaulu 10-vuotiaalle OmaKamulle. Kiitos kaikille nyt ja vuosien varrella toiminnassa mukana olleille. Oli ilo juhlia yhdessä!

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.