Retki Suomen luontokeskus Haltiaan 10.9.2016

OmaKamu ry järjesti toiminnassa mukana oleville lapsille, perheille ja vapaaehtoisille retken Nuuksion kansallispuiston maisemiin syyskuisena lauantaina. Hieman alle kolmenkymmenen hengen kokoinen joukko jakautui omien ohjelmiensa pariin. Lapset eli PikkuKamut osallistuivat Haltian oppaan vetämälle Eläinten olympialaiset -luontopolulle aikuisten Kamujensa kanssa. Vanhemmat pääsivät samaan aikaan keskustelemaan psykologi Pirkko Lahden kanssa vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Lopulta keräännyttiin takaisin yhteen. Suotuisan sään ansiosta koko porukka aterioi nuotiopaikalla. Päivän aikana pääsi lisäksi tutustumaan omaan tahtiin luontokeskus Haltian tiloihin ja näyttelyihin.

Yhdistys kiittää kaikkia retkeläisiä erinomaisesti onnistuneesta päivästä!

Eläinten olympialaisten lajivalikoimassa vuorossa tuhatjalkainen.

Eläinten olympialaisten lajivalikoimassa vuorossa tuhatjalkainen.

Kukin retkeläinen pääsi valmistamaan salaatin kylkeen oman grilliherkkunsa.

Kukin retkeläinen pääsi valmistamaan salaatin kylkeen oman grilliherkkunsa.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.