Hämeenlinnan ensimmäisen OmaKamu-koulutuksen tunnelmia

Ensimmäinen Helsingin ulkopuolinen OmaKamu-koulutus järjestettiin Hämeenlinnassa elo-syyskuun vaihteessa. Hämeen Setlementti oli järjestänyt erinomaiset puitteet koulutukselle tiloja ja tarjoiluja myöten. Koulutukseen osallistui aktiivisia ja rennossa ilmapiirissä keskustelevia henkilöitä, joiden innostunut asenne oli selvästi havaittavissa.

Kerätyn palautteen perusteella kurssilaisia miellytti erityisesti vierailijoiden, PikkuKamun vanhemman sekä Kamun henkilökohtaiset kokemukset toiminnasta. Ihmisen kehitysvaiheiden käsittely osallistujien oman historian ja vierailevan psykologin esimerkkien kautta koettiin myös antoisana.

Koulutuksen onnistumisesta iso kiitos kuuluu sekä osallistujille että Hämeen Setlementin vapaaehtoistoiminnan vastaava koordinaattori Jenna Luodolle. Nyt vain odotellaan hämeenlinnalaisten Kamu-suhteiden syntymistä!

Jenna (vas.) ja aktiiviset kurssilaiset

Jenna (vas.) ja aktiiviset kurssilaiset

 

 

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.