Kahden kaupungin Kamuja

Hämeenlinnassa ja Helsingissä päättyi alkuvuodesta OmaKamu-koulutukset, joiden myötä molempiin kaupunkeihin saatiin uusia Kamuja. 

Hämeenlinnan järjestyksessään toinen OmaKamu-koulutus saatiin viime viikolla päätökseen. Koulutus oli suhteellisen tiivis paketti, jossa käsiteltiin niin vapaaehtois- ja OmaKamu-toiminnan periaatteita kuin mahdollisia Kamuna toimimisen haasteita. Tällä hetkellä Kamuina toimivat vapaaehtoiset vierailivat koulutuksessa kertomassa kurssilaisille, millaista toiminta on käytännössä ja mitä Kamuilu pitää sisällään. Myös PikkuKamun äidin kertomus siitä, mitä Kamu merkitsee heidän perheelleen kosketti palautteiden perusteella kurssilaisia.

Koulutus oli tunnelmaltaan leppoisa, mutta syvällisiäkin keskusteluja käytiin turvallisessa ilmapiirissä. Suuret kiitokset kaikille kurssilaisille! Ilmapiiriin toi hyvän, ja ehkä ratkaisevan lisän 😀, maukkaat tarjoilut. Kiitos Hämeen Setlementin Jenna ja Kumppanuustalon keittiö!

Helsingin Iiris-keskuksessa kokoonnuttiin joulukuusta helmikuun alkuun kahdeksan vapaaehtoisen keskustelevana ryhmänä. Käsitellyt teemat vastasivat Hämeenlinnan sisältöjä. Paikallinen PikkuKamun äiti ja Helsingissä asuva Kamu jakoivat omakohtaisia kokemuksiaan kurssilaisille. Lapsen matkaa aikuiseksi tarkasteltiin kehityspsykologian näkökulmasta vierailevan psykologin avulla.

Huumorintajuinen ja rempseä porukka vaikutti tyytyväiseltä aikaansaamaansa ilmapiiriin. Tämä viesti vahvistui kurssilaisten antaman palautteen myötä.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.