Lämmin halaus kaikille OmaKamu-toiminnassa mukana oleville

”Tuisku mietti ja ihmetteli, oli hämmentynyt, iloinen. Hänen elämäänsä oli tullut uusi aikuinen!”

Lainaus on yhdestä novellistani, mutta uskon sen todeksi OmaKamu-toimintamme kautta.

Olemme yhdessä onnistuneet tänä vuonna hienosti! Lämmin kiitos siitä kaikille OmaKamu-toiminnassa mukana olleille! Vuoden 2019 lopussa jo noin 120 lasta on saanut uuden aikuisen elämäänsä tukemaan. Sen on mahdollistanut lasten vanhempien, vapaaehtoisten aikuisten, OmaKamun aktiivisten toimijoiden ja tätä kaikkea tukeneiden asiantuntijoiden ja rahoittajien tuki.

Meillä on hieno ja aktiivinen toiminnan vuosi takana ja mahdollisuuksien vuosi 2020 edessä. Olen todella iloinen PikkuKamujen ja vapaaehtoisten Kamujen puolesta, kun saimme tänä vuonna palkata Helsinkiin ja Espooseen uudet toiminnanohjaajat. Olen iloinen myös siitä, että Harjulan Setlementti käynnisti OmaKamu -toiminnan Lahdessa uuden toiminnanohjaajansa voimin. Hämeenlinnassa toiminta jatkui edelleen hienosti. Vuosi näytti, että pystymme vastaamaan perheiden tarpeeseen, kun meille annetaan siihen mahdollisuus. OmaKamu-koulutuksia oli näillä paikkakunnilla yhteensä 10, ja niissä koulutettiin 79 vapaaehtoista. 

Kun mietin toimintamme huippuhetkiä tältä vuodelta, huomaan ajattelevani oman PikkuKamuni iloisia silmiä ja hymyileviä kasvoja. Samanlaisia lasten ilmeitä näen OmaKamun tapahtumissa ja tällaisista hetkistä kuulen myös toisten Kamujen ja lasten vanhempien kertovan. Sitä tämä toiminta parhaimmillaan on.

Tarve toiminnallemme on ilmeinen. Se näkyy perheiden ja kuntien kautta tulevien Kamu-hakemusten suurena määränä. Yhteistyö STEA:n ja toimialueemme kuntien kanssa on edistynyt hyvin. Toivottavasti antamamme näytöt toimintamme laadusta vakuuttaa rahoittajat tukemaan meitä lisää seuraavina vuosina. 

Näkymät vuodelle 2020 ovat hyvät. Pystymme vielä ensi vuonna kasvattamaan nykyisillä resursseillamme koulutettavien aikuisten Kamujen määrää Helsingissä, Espoossa, Hämeenlinna ja Lahdessa. Vantaalla haluaisimme aloittaa aktiivisen toiminnan, samoin Tampereella. Molemmissa kaupungit ovat liputtaneet meidät tervetulleiksi. Eiköhän me yhdessä löydetä ratkaisut toiminnan käynnistämiselle. 

Erityisen kiitoksen haluan antaa Pekka Puukolle. Hän on toiminnanjohtajana tehnyt valtavan hienoa työtä. Samoin kiitän lämpimästi kaikkia toiminnanohjaajiamme Sannaa, Eevaa, Janitaa, Miikaa, ja Annaa. Ilman teitä me Kamut ja Pikkukamumme emme pärjäisi. 

Rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta toivottaen,

Erkki Böös
Hallituksen pj

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.