OmaKamun Tulta ja laavaa -seikkailu 7.9.2019 Hyvinkäällä Kytäjä-Usmin ulkoilualueella

OmaKamu lähti syyskuun ensimmäisenä lauantaina Tulta ja Laavaa -seikkailulle Hyvinkäälle Piilolammille pk-seudun, Hämeenlinnan ja Lahden Kamujen, PikkuKamujen ja perheiden kanssa. Seikkailun vetäjä Juha oli meitä vastassa leirissä lammen rannalla ja kertoi jännittävän tarinan vanhan tulivuoren kraaterista löytyneistä laavakivistä, joissa on taikavoimia. Juha oli ollut edellisenä yönä Jennin kanssa etsimässä kiviä, kun Jenni oli kadonnut ja joutunut metsänpeittoon! 

OmaKamulaiset lupautuivat auttamaan Juhaa Jennin etsimisessä ja metsänväen lepyttelyssä. Ennen seikkailun alkua söimme mahat täyteen laava-soppaa ja naamioiduimme osaksi metsän väkeä, maalamalla kasvomme ja koristelemalla itsemme lehdin ja oksin.

Lähdimme vaeltamaan Piilolammin ympäri kulkevaa haastavaa reittiä, joka kiemurteli vanhan tulivuoren rinteillä ylös ja alas. Matkan varrella tapasimme maahisen, metsän valtiattaren ja peikon, joilta saimme vihjeitä ja apuvälineitä seikkailuun, kunhan olimme ensin voittaneet heidän luottamuksensa ja ratkaisseet tehtäviä. Lopulta muodostimme etsintärivin metsään ja löysimme lumotun Jennin nukkumassa puun juurella. Käytimme kaikkia keräämiämme taikakeinoja ja lausuimme yhdessä oppimamme loitsun: “päästä metsä meidän oma”, jolloin Jenni vapautui lumouksesta ja pääsimme palaamaan yhdessä leiriin. Otimme mukaamme myös taikakivet, joista jokainen seikkailija sai itselleen amuletin tuomaan voimaa ja rohkeutta uusiin seikkailuihin.

Kiitos kaikille PikkuKamuille, perheille ja Kamuille huikeasta seikkailusta. Lämmin kiitos myös seikkailun järjestäjille Juhalle, Jennille, Siirille ja Tiialiinalle!

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.