Turvallisuuskouluttajat Peter ja Timo
OmaKamun lapset ja aikuiset pääsivät syys-lokakuun vaihteessa harjoittelemaan tärkeitä paloturvallisuuteen liittyviä taitoja Espoon keskuspaloasemalle. Koronaan liittyvien rajoitusten takia tapahtumia järjestettiin kaksi ja pienryhmissä oli hyvä ja turvallista tutustua paloaseman toimintaan. Syysaurinkokin jaksoi paistaa molempina torstai-iltoina!
Harjoittelu tekee mestarin!
Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitoksen turvallisuuskouluttajat Timo ja Peter kertoivat aseman toiminnasta ja pelastajien työstä. Hälytyksen sattuessa pelastajilla on minuutti aikaa olla lähtövalmiina: vaikka kesken saunomisen, syömisen tai nukkumisen!
Opastuksen jälkeen kaikki pääsivät harjoittelemaan sammutuspeitteen, sekä käsisammuttimen oikeaoppista käyttöä. Pienimmät lapset harjoittelivat yhdessä aikuisen kanssa, mutta isommilta välineiden käsittely sujui aivan itsenäisesti, hienoa!
Tulipalotilanteessa on tärkeää osata sammuttaa alkava palo, mutta myös suojata itseään. Opimme muun muassa miten sammutuspeitteen taakse suojaudutaan ja miten omat kädet pidetään suojassa liekeiltä.
Lopuksi turvallisuuskouluttajat esittelivät ambulanssin ja paloauton sisätiloja ja varusteita. Kamuilla ja PikkuKamuilla oli myös paljon kysyttävää ja kysymyksiin saimme asiantuntevia vastauksia. Kotiin viemisiksi hyödyllisen opin lisäksi lapset saivat omat palomiehen kypärät ja heijastimet. Kiitokset Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitokselle kivasta ja mielenkiintoisesta tapahtumasta!
Mallisuoritus käsisammuttimella.
Paloauton sisuksista löytyy vaikka mitä!