Kamujen ilta merkityksellisyyden äärellä

Miksi teen (vapaaehtois)työtäni? Muun muassa tätä aihetta kokoonnuimme pohtimaan 4.11. kaikille Kamuille suunnatussa virkistysillassa. Tällä kertaa saimme vieraaksemme inspiroivan asiantuntijavierailijan, professori Arto O. Salosen. Puheenvuorossaan Arto haastoi ajattelemaan työtä, olemassaoloa ja yhteiseloamme uudenlaisista näkökulmista. Alkuilta meni siivillä, kun Kamujen kysymyksistä kumpusi yhä enemmän keskustelua. 

Arto+O.+Salonen.jpg

Illan anti osui hienosti OmaKamu-toiminnan ytimeen. Työksi voidaan määritellä kaikki, mikä tuottaa arvoa yhteiskunnalle. Kolmannen sektorin ja vapaaehtoistyön merkitys yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijana on suuri. (Työ)elämältä kaivataan yhä enemmän merkitystä ja tarkoitusta, ja vapaaehtoistyö on yksi keino näiden löytämiseen. 

On tärkeää luoda yhteinen näkymä siitä hyvästä, jota haluamme omalla tekemisellämme olla rakentamassa ja uskoa muutoksen mahdollisuuteen. Yksi perustarpeistamme on saada tunnustus omasta arvokkuudesta sellaisena kuin on ja tulla ihmisenä kohdatuksi. Meillä on mahdollisuus houkutella toisistamme hyvä esiin näkemällä se ja puhumalla siitä. Muun muassa näitä asioita on ainutlaatuinen mahdollisuus antaa ja saada Kamuna. 

Kamut voivat kannustaa lapsia kohti unelmiaan, saavuttamaan oman potentiaalin rajoja. Olennaista ei ole, että kaikki unelmat saavutetaan, vaan niitä kohti meneminen. Tärkeintä on, että lapset, nuoret ja me aikuisetkin saamme kokea olevamme ihmisinä riittäviä ja rakastettavia juuri sellaisina kuin olemme.

Kamu-ilta+4.11.2020.jpg

Arto O. Salosen alustusta kuulemassa oli mukana Kamuja niin pääkaupunkiseudulta, Lahdesta kuin Hämeenlinnastakin. Osa oli saapunut paikan päälle HUONE Jätkäsaareen ja osa osallistui etäyhteyksien kautta. Paikan päällä olevien Kamujen kanssa jäimme illan päätteeksi vielä nauttimaan illallista sekä vaihtamaan ajatuksia ja Kamu-kuulumisia, kunnes oli aika suunnata kotiin sulattelemaan kaikkea kuultua.

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille mukavasta Kamujen illasta! 

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.