Koronaviruksen leviäminen Suomessa aiheuttaa monenlaisia muutoksia arjessa. Myös me haluamme muistuttaa teitä kaikkia turvallisista toimintatavoista ja toimia vastuullisesti viranomaisten ohjeita noudattaen. Emme toistaiseksi järjestä isoja yhteisiä kokoontumisia, mutta työntekijät ovat tavalliseen tapaan käytettävissä Kamu-suhteiden tukea varten ja perustyömme OmaKamu-toiminnan eteen jatkuu.
Kamujen ja PikkuKamujen välinen OmaKamu-toiminta voi jatkua tavalliseen tapaan myös epidemian aikana, mikäli kaikista osapuolista se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Jos Kamu, PikkuKamu tai jommankumman perheenjäsen kuuluu riskiryhmään, suosittelemme tapaamisten siirtämistä. Jos joku osapuoli on karanteenissa tai oireilee, tulisi tapaamiset peruuttaa. Sovittaessa PikkuKamuun voi pitää yhteyttä soittamalla, lähettämällä viestejä, kirjoittamalla kirjeen tai vaikkapa pelaamalla yhdessä jotakin online-peliä!
Tapaamisessa PikkuKamun kanssa on nyt syytä olla erityisen huolellinen. Flunssaoireissa ei pidä tavata toisiaan. Tapaamisilla tulee huolehtia hyvästä hygieniasta ja opastaa lasta siihen. Isoja yleisötapahtumia ja vilkkaita paikkoja kannattaa välttää ja keksiä enemmän kahdenkeskistä tekemistä. Luonnossa liikkuminen ja muu ulkoilu, sekä kotona oleilu leikkien ja pelaten ovat nyt suositeltuja juttuja! THL on julkaissut linkin oikeaoppisesta käsienpesurutiinista, kannustamme keskustelemaan aiheesta positiivisessa hengessä PikkuKamun kanssa!
Lapset seuraavat korona-uutisia sekä aikuisten keskusteluja tällä hetkellä paljon ja osa ahdistuu kuulemastaan. Arjen muutokset voivat aiheuttaa turvattomuutta. Vanhempia ja muita lähellä olevia aikuisia tarvitaan nyt vastavoimaksi mahdollisille ahdistaviksi koetuille uutisille ja kokemuksille. Eri asiantuntijatahot ovat julkaisseet vinkkejä siitä, miten lasten ja nuorten kanssa koronaviruksesta on hyvä keskustella:
MLL/Lapset puhuvat koronasta, mitä aikuinen voi tehdä?
UNICEF/8ohjetta -näin puhut lapselle koronasta
OmaKamu-tiimi on tavoitettavissa tukea ja juttelua varten!