OmaKamu-kävelyn päätös Espoossa

5 kaupunkia, 200 kilometriä ja 264 781 askelta myöhemmin – OmaKamu-kävely 2021 sai 15.9. arvoisensa päätöksen Espoossa!

Maaliviivan toisella puolella odottivat Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, OmaKamun yhteistyökumppani OP Helsinki onnitteluineen ja OmaKamun työntekijöitä sekä vapaaehtoisia Kamuja. Kaupunginjohtaja otti vastaan OmaKamu-tervehdyksen. OmaKamu-tervehdys on kiitos yhteistyöstä ja viesti ennaltaehkäisevän, pitkäaikaisen lapsiperheitä tukevan toiminnan tärkeydestä OmaKamu-toimintaa toteuttavien kaupunkien päättäjille.

>
Te teette todella arvokasta työtä. Meillä on Espoossa tapana sanoa, että kaupunkimme paras voimavara on meidän aktiiviset asukkaat sekä paikalliset yritykset ja yhteisöt. Ja kun kaupunki saa heidän kanssa toimia kumppaneina, saadaan yhdessä silloin hyviä tuloksia aikaan. Näyttää siltä, että tämä koskee myös OmaKamu-toimintaa ja pätee myös tähän yhteistyöhön.
— Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä

Petri Varis ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Petri Varis ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Urakan jälkeen oli helppo hymyillä. ”OmaKamu-kävelyn tavoitteena oli tietysti lisätä tietoisuutta OmaKamu-toiminnasta sekä päästä kiittämään kaupunkeja, jotka tarjoavat OmaKamu-toimintaa, varainkeruuta unohtamatta. Nyt on omalta osaltani vaikein työ takana, eli 200 kilometriä tuli käveltyä,” Petri Varis tiivistää matkaansa.

Lahti, Vantaa ja Helsinki – kilometrejä ja kohtaamisia

Ennen Espoon finaalia, Petri käveli läpi kaikki kaupungit, jotka tarjoavat OmaKamu-toimintaa. 6.9. startattiin Hämeenlinnassa ja sieltä matka jatkui Lahteen 9.9. Lahdessa OmaKamu-toimintaa toteuttaa Harjulan Setlementti ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Päivi Vainio. ”Onko tärkeämpää asiaa kuin se, että pidetään lapsista huolta,” Lahden kaupungin sivistysjohtaja Tiina Granqvist kiteytti tapahtuman ytimen.

Petri Varis, erityisasiantuntija Päivi Pitkänen, toiminnanohjaaja Päivi Vainio, sivistysjohtaja Tiina Granqvist, OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko, Harjulan Setlementti ry:n toiminnanjohtaja Ari Tuupainen.

Petri Varis, erityisasiantuntija Päivi Pitkänen, toiminnanohjaaja Päivi Vainio, sivistysjohtaja Tiina Granqvist, OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko, Harjulan Setlementti ry:n toiminnanjohtaja Ari Tuupainen.

Vantaalle OmaKamu-kävely kurvasi 13.9. OmaKamu-tervehdyksen otti vastaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen ja apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö. Lämminhenkisessä tapaamisessa puhuttiin ennaltaehkäisevän OmaKamu-toiminnan merkityksestä ja Vantaan OmaKamu-toiminnan kasvamisesta. Elokuussa 2021 aloittaneen toiminnanohjaaja Johanna Jurvasen työpanos tulee suuntautumaan Vantaan OmaKamu-toiminnnan kehittämiseen. Luvassa on loppuvuodesta mm. ensimmäinen Vantaan alueen OmaKamu-koulutus.

Toiminnanohjaaja Johanna Jurvanen ojentaa kukkia Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljaselle.

Toiminnanohjaaja Johanna Jurvanen ojentaa kukkia Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljaselle.

Helsingin kaupunki on tukenut OmaKamu-toimintaa jo vuodesta 2014. Kaupunkiyhteistyön merkityksestä ja OmaKamu-toiminnasta keskusteltiin pormestari Juhana Vartiaisen kanssa, kun Petrin reitti suuntasi Helsingin kaupungintalolle tiistaina 14.9. Tapaaminen pormestarin kanssa vahvisti sitä mitä tiedossa jo oli – yhteistyö on mittaamattoman tärkeää ennaltaehkäisevästi ja pitkäaikaisesti lapsiperheitä tukevalle OmaKamu-toiminnalle jatkossakin.

Toiminnanohjaaja Eeva Airikkala, OmaKamu ry:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Böös, pormestari Juhana Vartiainen, Pekka Puukko, Petri Varis ja toiminnanohjaaja Henri Lappalainen.

Toiminnanohjaaja Eeva Airikkala, OmaKamu ry:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Böös, pormestari Juhana Vartiainen, Pekka Puukko, Petri Varis ja toiminnanohjaaja Henri Lappalainen.

Kiitos tukijoille

Iso kiitos kaikille tukijoille ja kaupunkien edustajille hyvistä keskusteluista ja lämpimistä kohtaamisista. 200 kilometriä on takana mutta matka lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi jatkuu. Kampanjaa voit tukea koko syyskuun ajan! Lue lisää tästä.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.