Kuinka keskustella sodasta lapsen kanssa?

OmaKamu ry järjesti vapaaehtoisille Kamuille ja huoltajille webinaarin, jossa Mannerheimin lastensuojeluliiton mediakasvatuksen asiantuntija Inka Kiuru kertoi vinkkejä sodasta keskusteluun lasten ja nuorten kanssa. Jos et päässyt paikalle webinaariin, niin tässä tekstissä on lyhennettynä tärkeimmät vinkit sen sisällöstä. Tekstin lopussa on myös lista linkkejä MLL:n tarjoamasta tuesta. Kamut ja huoltajat voivat myös tarpeen tullen olla yhteydessä OmaKamun toiminnanohjaajiin.

Sota ei ole näkymätön lapsille ja nuorille. On luonnollista, että heillä herää kysymyksiä. Inka muistutti, että jokainen lapsi ja nuori ansaitsee sen, että he saavat kysymyksiinsä vastaukset. Paras lääke lapsen ja nuoren huoleen on mukava yhdessäolo. OmaKamu-toiminnassa aikuinen lähtee ystäväksi eli Kamuksi lähialueen lapselle tai nuorelle ja yhteisen tekemisen lomassa saattaa tulla esille huolia esimerkiksi sodasta. Ota talteen vinkit, kuinka käsitellä asiaa yhdessä.

Kuvassa viisi kouluikäistä lasta istuu ikkunan edessä ja kaikki katselevat omaa puhelintaan. Heidän ilmeensä ovan rentoja, neutraaleja.

Kuuntele lasta ja kerro asioista ikään sopivalla tavalla

Tilannetta tulee lähestyä lasta kuunnellen. Tarpeen ei ole piilotella asioita, vaan kysymyksiin voi vastata rehellisesti, mutta ilman, että vastuuta vieritetään lapsen harteille. Asioista voi kertoa enemmän, mitä vanhempi ja valmiimpi lapsi on kuulemaan asioista. On siis tärkeää, että lasta kuunnellaan ja kohdataan tämä yksilönä.

Inka Kiuru myös muistutti, ettei alle kouluikäisten tarvitse seurata uutisia, mutta ne saattavat silti tavoittaa heidät keskusteluiden kautta tai esimerkiksi mainoksista. Kysymyksiin kannattaa vastata rehellisesti, mutta kaikkea ei tarvitse kertoa.

Toiveikas ja ratkaisukeskeinen puhe

MLL:n Inka Kiuru kertoi, että tärkeintä on, että lapselle puhutaan tilanteesta toiveikkaasti ja ratkaisukeskeisesti. Lasta voi muistuttaa, että aikuiset pyrkivät ratkaisemaan tilannetta. Pyri siis pysymään rauhallisena ja huolehdi omasta jaksamisesta puhumalla muille aikuisille. Keskusteluun voi varautua rauhoittamalla aluksi itsensä, jotta puhuminen onnistuu rauhallisesti.

Keskustelun avaaminen PikkuKamun kanssa

PikkuKamua voi lähestyä vaikeassa aiheessa esimerkiksi kysymällä, onko tämä seurannut ajankohtaisia uutisia. Inka antoi vinkin, että kannattaa myös kysellä, minkälaisia sisältöjä somessa on tullut vastaan ja minkälaista keskustelua lapsi tai nuori on jo tilanteesta kuullut. Muista, että some voi näyttäytyä hyvinkin erilaisena lapselle tai nuorelle.

Myös huoltajia voi lähestyä aluksi, jos keskustelun aloittaminen PikkuKamun kanssa tuntuu haastavalta. Keskustelua ei kuitenkaan kannata aloittaa väkisin, vaan aina seurata tilannetta ja kuunnella, minkälaisia tarpeita lapsella tai nuorella on. Yksilöiden reaktioissa voi olla suuriakin eroja: toiset eivät tunnu reagoivan suuremmin, kun taas toiset voivat reagoida vahvastikin.

Syrjintään puuttuminen

Inka muistutti sodan lisänneen myös syrjintää ja kiusaamista. Se saattaa näkyä lasten ja nuorten elämässä koulumaailmassa tai muissa yhteisöissä. Aikuisen on tässä tilanteessa kerrottava, että sodasta ei vastaa kukaan yksilö yksin ja syrjintään on puututtava aina.

Tukea on saatavilla

Lisää tukea on saatavilla eri paikoista. Ammattilaisten puoleen voi kääntyä, jos ahdistus jatkuu pitkään. Tässä lista MLL:n tarjoamasta tuesta:

Tukea ja tietoa vanhemmille ja Kamuille
MLL vanhempainpuhelin 0800 92277
MLL vanhempainnetti
MLL mediakasvatussisällöt
MLL tukee Ukrainan kriisin käsittelyssä
Yhdenkään lapsen ei pidä joutua häpeämään tai pelkäämään taustansa vuoksi

Tukea lapsille ja nuorille
MLL nuortennetti
MLL maksuton ja luotettava Lasten ja nuorten puhelin 116 111

Lisätietoa nuorelle
Uutiset ahdistaa – nuortennetti
Turvassa vaikka pelottaa
Kriittisesti netissä
Treenaa lähdekritiikkiä
Vihapuhetta ja vastapuhetta
Elämäniloa

Kamut ja huoltajat voivat myös tarvittaessa ottaa aiheessa yhteyttä OmaKamun toiminnanohjaajiin.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.