OmaKamu-kävelyssä jaettiin 2 375 kilometriä hyvää mieltä

Viime viikolla 4.-10.7. järjestimme OmaKamu-kävelyn yhteistyössä Commun kanssa. Tänä vuonna kaikki pääsivät osallistumaan mukaan kävelyyn ja merkitsemään viikon aikana kertyneet kilometrit ylös yhteiseen laskuriin. Osallistuminen onnistui mistä tahansa!

OmaKamu-kävelyn tarkoituksena oli viikon mittaisen kävelytapahtuman avulla nostaa esille OmaKamua järjestönä sekä mahdollisuutta olla mukana tukemassa lasten ja nuorten hyvinvointia lahjoittamalla. OmaKamu-toiminnassa vapaaehtoiset OmaKamu-koulutuksen käyneet aikuiset tapaavat lähialueen lasta tai nuorta eli PikkuKamua säännöllisesti ja muodostaen pitkäaikaisen suhteen. OmaKamun tarjoama ajoissa saatu ja pitkäaikainen tuki lapselle ja nuorelle on parhaimmillaan merkittävää koko perheelle.

Taustalla viisi henkilöä vilkuttaa kameralle iloisena. Kaikilla on päässään valkoinen OmaKamu-lippis. Kuva on otettu urheilukentältä. Kuvan päälle on merkitty päätapahtuman logot sekä järjestäjäkumpani Commu.

Koko viikon aikana kävelyyn osallistui yli 150 kävelijää ympäri Suomen ja lisäksi ainakin Italiassa asti kirjattiin kilometrejä. Kokoonnuimme vielä innokkaimpien kävelijöiden kanssa yhteiseen päätapahtumaan sunnuntaina 10.7. Espoon Otaniemen urheilupuistoon kerryttämään kilometrejä ja nauttimaan musiikista sekä yhteistyökumppanien tarjoamista eväistä. Yhteensä koko viikon aikana kilometrejä kerääntyi 2 375!

Nyt haluamme kiittää jokaista, joka OmaKamu-kävelyyn osallistui kävelemällä, lahjoittamalla tai kannustamalla muita mukaan! Lisäksi tahdomme kiittää päätapahtumaa tukeneita yhteistyökumppaneitamme: Pohjola Vakuutus, OP Helsinki, Espoon kaupunki, Orkla, Smash ry ja K-Supermarket Pähkinärinne. Suuri kiitos myös järjestäjäkumppanillemme Commuappille!

Kiitos siis tämän vuoden kampanjasta ja toivottavasti ensi vuonna kävellään taas yhdessä yhtä hyvillä mielin!

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.