Hämeenlinnan OmaKamu-toiminnan kuulumisia

Pääkaupunkiseudun OmaKamu-toimintaa toteuttaa OmaKamu ry. Toimintamalliin perehdytettyjen yhteistyökumppanien kautta OmaKamu-toimintaa on tarjolla myös Lahdessa, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Oulussa. Hämeenlinnassa toimintaa koordinoi Hämeen Setlementti ry Alueen koordinaattori Elisa lähetti kuulumisia kesäretkeltä ja kuluvalta vuodelta.

Hämeenlinnan OmaKamu-toiminta on viimeisen vuoden aikana kasvanut ja kehittynyt ilahduttavalla vauhdilla. Kamu-parien määrä on kasvanut tasaisesti ja yhä useampi lapsi saa rinnalleen luotettavan aikuisen kaverin. Alueella on näkynyt erityisesti teini-ikäisten tarve löytää oma luottoaikuinen ja on ollut ilo vastata tähän tarpeeseen. Hämeenlinnassa Kamu-parien lisääntyessä myös yhteisen tekemisen kehittämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen panostetaan.

Viimeisin retki tehtiin yhdessä Hämeenlinnaan, Tampereen ja Lahden OmaKamu-toimintojen kanssa. Päivä oli täynnä hymyjä, naurua ja uusia ystävyyssuhteita. Linnan opastetut kierrokset, satukierros pienimmille ja vapaa tutustuminen linnan tiloihin tarjosivat monipuolista ohjelmaa, joka ilahdutti niin lapsia kuin aikuisia. Päivä päättyi yhteiseen ruokailuun ja yhteisten kokemusten jakamiseen.

Retki osoitti, kuinka arvokasta on, että meidän Kamu-parit voivat löytää yhteisiä kokemuksia ja ystävyyksiä niin omalta paikkakunnalta kuin muiltakin alueilta, joissa on OmaKamu-toimintaa. Hämeenlinnan linnassa viettämämme päivä oli täydellinen esimerkki siitä, miten yhteistyö rakentaa siltoja eri alueiden välille. Kiitos yhteistyöstä Tampereen toimintaa koordinoiva MLL Hämeen piiri ry ja Lahden Harjulan Setlementti ry.

On hienoa nähdä, miten OmaKamu-toiminta tuo ihmisiä yhteen ja tarjoaa lapsille arvokkaita kokemuksia ja tukea. Kiitos myös kaikille mukana olleille ja erityisesti vapaaehtoisille, jotka omalla panoksellaan tekevät toiminnasta mahdollista. Jatketaan yhdessä kasvua ja kehitystä ja pidetään huolta siitä, että yhä useampi lapsi saa rinnalleen luotettavan aikuisen kaverin.

Kuvissa Hämeenlinnan ja Lahden alueen Kamu-pareja.


Haluaisitko vapaaehtoiseksi ystäväksi Hämeenlinnan alueella? Seuraava koulutus starttaa 3.9.2024. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.

Elisa Jokinen
p. 050 591 8524
elisa.jokinen@hameensetlementti.fi

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.