Lapsen hyvinvoinnin perusta on turvallisuus. Se on asioiden toistumista päivästä toiseen lähes samanlaisena. Niin tylsältä kuin samanlaisuus tuntuu, se on kuitenkin tietyn ennalta tietämisen ja sitä kautta varautumisen perusta. Se luo luottamusta. Poikkeamat arjesta ovat virkistäviä ja uusia ajatuksia tuovia. Oma Kamu ”astuu” tapaamispäivien kautta virkistäjäksi, mutta pitemmässä suhteessa myös turvan takaajaksi.
Lapsi kaipaa onnistumista, toki myös aikuinen. Me kaikki toivomme olevamme hyviä ja osaavamme asioita. Lapselle hyvä arvosana koulussa, onnistuminen urheilusuorituksessa tai vaikkapa laulussa ovat onnistumisen ilon hetkiä. Näitä hyvä kasvattaja hakee ja näitä jokaisessa ihmisessä on. Joskus niitä on vain jalostettava niin, että ihminen itsekin huomaa osaamisensa. Etenkin lapsi ja nuori tarvitsee kannustusta.
Asennoituminen asioihin on tärkeää. Aina moittiva tai virheitä korjaava ihminen on tylsä. Viisautta on miettiä, mitä kaikkia asioita kannattaa kommentoida. Eräs Suomeen muuttanut ulkomaalainen totesi kerran, että kun hän yrittää puhua suomea, niin me kansalaiset aina heti korjaamme, että “näin se asia pitää sanoa”. Me opetamme, mutta emme nauti siitä, mitä jo osaamme. Näin käy joskus lastenkin kanssa. Neuvomme liikaa ja hyväntahtoisuudellamme turrutamme lapsen aloitteellisuutta.
Hyvä johtaja kiittää julkisesti työntekijää ja ohjaa kahden kesken. Kun joku työntekijä epäonnistuu, on johtajan tehtävä seisoa tukena, ei yhtyä arvostelijoiden kuoroon. Tämän tekee myös hyvä kasvattaja.
Jokaisessa päivässä on hyvää ja ei-niin-hyvää. Omaa ajattelua voi ohjata asteittain huomaamaan päivän hyviä hetkiä. Olen usein kysynyt näitä lähimmiltäni ja hämmästyttävää on, että se hyvä hetki on hymy tai iloinen tervehdys tai ohimennen olkapäähän taputtelu. Se on hetken tunne, mutta tärkeä. Jospa inhimillinen kotiläksy kaikille tämän lukijoille olisi: Etsi joka päivä omasta päivästäsi hyvä hetki!
Kerrotaan tarinaa italialaisesta, joka kierteli tiluksillaan. Joka aamu hän pani kasan papuja vasempaan taskuunsa. Kun hän tapasi kierroksellaan alaisen, joka tervehti häntä iloisesti, pehtoorin, joka kiitteli satoa, näki aurinkokukkapellon jne. hän poimi vasemmasta taskustaan yhden pavun ja siirsi sen oikeaan taskuun. Iltaisin hän laski montako papua oli kertynyt oikeaan taskuun eli montako hyvää hetkeä päivään oli mahtunut!
Pirkko Lahti
suomalaisen mielenterveystyön grand old lady, psykologi ja OmaKamun perustajajäsen
Pirkko on yhä mukana toiminnassa Kamujen koulutuksissa, Kamuklubin (OmaKamu-toiminnan neuvottelukunta) varapuheenjohtajana ja henkisenä tukena.
