Syrjäytymis-termiä käytetään laajasti, kun kuvataan lasten ja nuorten ajautumista pois yhteiskunnan rakenteista ja yhteistä hyvää rakentavista instituutioista. Niin poliitikot, media, julkinen kuin kolmaskin sektori tykkäävät käyttää ”helposti ymmärrettävää” syrjäytymis-käsitettä.
Yksinkertaistavissa termeissä on se hyöty, että niiden kautta kaikki tietävät mistä on kyse ja mistä puhutaan. Ongelmana on kuitenkin se, että määritelmät ovat aina liian kapeita kuvaamaan käsiteltävää asiaa ja ne jättävät oletettuun luokitteluryhmään kuuluvan ihmisen eriarvoiseen asemaan, josta voi olla vaikea päästä eroon kovista yrityksistä huolimatta. Vahvat luokittelut jättävät myös yksittäisen ihmisen tilanteen huomiotta. Ihmiset voivat olla samanlaisessa elämäntilanteessa hyvinkin erilaisista syistä, joten myöskään ratkaisut elämäntilanteen parantamiseksi eivät aina ole samanlaisia.
Jokainen ihminen pitäisi nähdä ja kohdata yksilönä. Hänen tarpeensa tulee kohdata hänen omista lähtökohdistaan. On tärkeää kysyä lapselta ja nuorelta itseltään mitä hänelle kuuluu, ja myös kuunnella vastaus. Helppo juttu, mutta miksi se niin kovin harvoin oikeasti toteutuu? Mediassa on ollut paljon esillä sosiaali- ja terveyspalveluissa tapahtuneita tilanteita, joissa on menty tässä pahasti pieleen. Usein syinä ovat riittämättömät resurssit, eikä niinkään se, etteikö työtekijätasolla haluta tehdä asiakkaan/hoidettavan kannalta hyviä ratkaisuja. Kyse on myös arvoista, joiden pohjalta ratkaisuja ja toimenpiteitä tehdään. Ihmisten luokittelu tiettyihin kategorioihin ja ryhmiin, ei useinkaan edistä asiaa.
OmaKamussa emme käytä syrjäytymis-termiä edellä mainituista syistä. Olemme päättäneet ottaa positiivisemman ja innostavamman näkökulman, joka on aktiivinen ja tavoittelee parempaa, eikä jää passiivisesti surkuttelemaan omaa tai toisen vaikeampaa elämäntilannetta. OmaKamu- toiminnan tarkoituksena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen perheiden omiin tarpeisiin perustuen. Haluamme auttaa lapsia ja perheitä ennen kuin haasteet elämässä ovat liian suuria. Silloin, kun tavallinen rinnalla kulkeva, turvallinen aikuinen kaveri eli Kamu lapselle riittää.
Asioihin voidaan vaikuttaa vain silloin, kun uskomme parempaan. Sitä paitsi eiköhän meistä useimmat ole jossain elämän vaiheessa olleet vähän vaikeuksissa tai ns. kujalla, mutta ulos on päästy, kun otsassa ei ole ollut luuseri-leimaa. Monesti apuun on tarvittu muita ihmisiä rinnalle kulkemaan ja tsemppaamaan kohti parempaa.
Pekka Puukko
OmaKamu ry:n toiminnanjohtaja
