Syyskuun blogitekstissä vapaaehtoinen Kamu Aura kirjoittaa kokemuksestaan nuoren ystävänä eli Kamuna. OmaKamu-toiminnassa PikkuKamun ikä vaihtelee. Yleisimmin Kamu-suhde aloitetaan lapsen ollessa 4–14-vuotias mutta ystävyys on usein jatkunut myös paljon pidempään. Haluaisitko ryhtyä Kamuksi? Katso seuraavat koulutukset ja tule mukaan.
Palattuani Suomeen ulkomailta viime syksynä, löysin itseni uudesta kaupungista keskellä globaalia pandemiaa. Helsingissä minulla oli uusi asunto ja opiskelupaikka, mutta kaipasin elämääni jotain merkityksellistä sisältöä. Toivoin, että voisin samalla auttaa muita ja kehittää järkevää tekemistä omaan arkeen. Törmäsin OmaKamu-toimintaan sattumalta nettihaun perusteella ja tein heti hakemuksen.
OmaKamu-koulutuksen aikana tulin siihen lopputulokseen, että minulle sopivin PikkuKamu olisi hieman vanhempi nuori, jonka kanssa pääsisimme keskustelemaan elämästä ja viettämään aikaa molemmille mielekkäillä tavoilla. Uskoin, että persoonallisuuteni ja kokemani hankaluudet auttaisivat minua olemaan helposti lähestyttävä ja kuunteleva aikuinen, joka voi samaistua nuoren ongelmiin vähättelemättä teinivuosien tuomia vaikeuksia.
Pandemian aiheuttamasta tauosta huolimatta sopiva PikkuKamu löytyi yllättävän nopeasti Espoon puolelta, vaikka olin käynyt koulutuksen Helsingissä. Tavattuamme PikkuKamun äidin ja Espoon OmaKamun toiminnanohjaajan kanssa, olimme kaikki vakuuttuneita siitä, että tulisimme PikkuKamun kanssa erittäin hyvin toimeen. Yhteisiä ominaisuuksia ja kiinnostuksenkohteita löytyi enemmänkin kuin esitietojen perusteella oli oletettu. Ikäeroa meillä on vain 13-vuotta, mikä on huomattavasti vähemmän kuin monilla muilla Kamu-pareilla.
huumorintaju yhdistää
Ensimmäinen tapaaminen PikkuKamun kanssa tietysti jännitti, en oikein tiennyt mitä odottaa, mutta jäätä oli helppo lähteä murtamaan samanlaisen huumorintajumme avulla. Olin yllättynyt kuinka avoimesti hän kertoi minulle kokemuksistaan ja vaikeistakin asioista. Olin ensitapaamisen perusteella varma, että tulisimme juttuun hyvin. Sovimme heti seuraavan tapaamiskerran valmiiksi kahden viikon päähän.
Olen yrittänyt keksiä jokaiselle tapaamiskerralle erilaista tekemistä mutta olen hyvin nopeasti huomannut ettei itse tekeminen ole se pääasia, vaan nuoren kanssa ajan viettäminen ja keskustelu. Suunnitelmamme ovat useampaan kertaan menneet aivan mönkään kaatosateen yllättäessä meidät ulkona, mutta litimärkinäkin on vain naurattanut kuinka huono tuuri sattui. Tietysti haluan edelleen järjestää nuorelle kivaa tekemistä ja tarjota mahdollisuuden tehdä etenkin sellaisia asioita, joita hän ei perheen kanssa yleensä pääse tekemään. Yritän kuitenkin olla ottamatta asiasta hirveitä paineita.
KURKISTUS NUOREN MAAILMAAN
On ollut erittäin mielenkiintoista seurata millaista nykypäivän teinin elämä on verrattuna omiin kokemuksiini. Vaikka aikaa ei olekaan kulunut niin kauaa, esimerkiksi somen merkitys päivittäisessä elämässä on kasvanut räjähdysmäisesti. Annan PikkuKamuni käyttää puhelinta vapaasti tapaamistemme aikana, koska hän osaa myös laittaa sen pois. Olen kuitenkin kokenut tarpeelliseksi esittää muutaman varoittavan sanan somen käyttöön liittyen. En kuitenkaan halua alkaa saarnata asiasta, sillä sitä hän kuulee aivan varmasti tarpeeksi muilta tahoilta.
Jokainen Kamu on varmasti joutunut pohdiskelemaan sitä kuinka tasapainottaa aikuisen auktoriteetin käyttö ja kaverina oleminen Kamu-suhteessa. Teinin kanssa tilanne on hyvin omalaatuinen sillä minun ei ainakaan tarvitse paimentaa nuorta millään tavalla. Hän osaa jo pitää itsestään huolta, eikä tarvitse niin paljon vahtimista tai sääntöjä kuten monet nuoremmat PikkuKamut. Sen sijaan olen usein joutunut miettimään olenko keskustelussa myötäelävä kaveri vai kannattaako minun ottaa asioihin kantaa aikuisena, joka oletetusti “ tietää paremmin”. Olen tullut siihen lopputulokseen, että nuoret jakavat asioita paremmin kun tilanne on keskusteleva, ennemmin kuin jatkuvasti neuvova tai käskevä. Tähän mennessä ei ole vielä tullut vastaan tilannetta, jossa joutuisin käyttämään auktoriteettiani sillä kanssakäymisemme on itsestään muotoutunut hyvin luonnolliseksi ja toimivaksi. Olen kuitenkin koittanut henkisesti valmistautua siihen, että vastaan voi tulla ongelmallisempiakin tilanteita.
Olen ollut hieman epävarma siitä, kokeeko PikkuKamu tapaamisemme viihdyttäviksi ja hyödyllisiksi. Nuori kun ei useinkaan hihku riemusta kun on kivaa tai ala kiukuttelemaan jos on tylsää. Olin kuitenkin todella tyytyväinen, että perheeltä oli tullut positiivista palautetta ja PikkuKamuni on myös aina valmis sopimaan uuden tapaamiskerran. Olkoon se merkkinä siitä, että hänelläkin on ollut mukavaa kanssani.
En malta odottaa, että näen millaiseksi ystävyytemme kehittyy pidemmällä tähtäimellä. Nyt olen erittäin tyytyväinen tilanteeseemme ja uskon, että pysymme yhteyksissä vielä pitkään. Tärkeintä on keskittyä siihen missä olemme juuri nyt – tutustumassa toisiimme ja luomassa kestävää luottamussidettä. Seuraavaksi menemme elokuviin katsomaan Marvel-elokuvaa, jonka näkemisestä olemme molemmat olleet innoissamme jo pitkään.
Iloa syksyyn kaikille Kamuille ja PikkuKamuille!
