10.-17.1.2022 sosiaalisessa mediassa tehtiin jälleen näkyväksi lasten ja nuorten parissa tehtävää vapaaehtoistoimintaa aihetunnisteilla #olentukena ja #jagstöder. Tässä OmaKamun blogissa pääset lukemaan kolmen Kamun tarinoita ja ajatuksia toiminnasta. Haluaisitko sinäkin lähteä ystäväksi lähialueen lapselle tai nuorelle? Lue lisää ja tule mukaan OmaKamu-koulutukseen.
Pikkuneiti – olen iso Kamu pienelle tytölle
Pikkuneidin ja minun yhteinen tarina alkoi muutama vuosi sitten, kun valmistuin OmaKamu-koulutuksesta. OmaKamu-toimintaan tutustuin kirjamessuilla vuonna 2019 ja saman vuoden marraskuussa aloitin koulutuksen.Pikkuneiti oli tuolloin neljävuotias iloinen ja reipas pikkutyttö, joka tarvitsi elämäänsä luotettavaa aikuista arjen haasteisiin. Vaikka yrittäjän arkeni on edelleen superkiireinen, koin tuolloin jo sydämeeni sekä aikatauluuni mahtuvan vielä pienen ihmisen tukemisen. Minulla ei ole lapsia, mutta olen todella ylpeä täti viidelle rakkaalle lapselle. Minulla on myös tärkeä luottamustoimi kuuden kummitätinä. Harmi vain, kun heistä lähes kaikki asuvat niin kaukana ettemme näe niin useasti kuin haluaisin.
Pikkuneidin kanssa tapaamme pari kertaa kuukaudessa yhteisen tekemisen merkeissä ja hän on myös käynyt meillä yökyläilemässä. Olemme käyneet tutustumassa kotieläintilalla, seikkailemassa niin metsässä kuin HopLopissakin, sekä rapsuttelemassa heppoja tallilla. Tietysti minun Urho-koira on meillä touhuissa mukana. Pikkuneiti tykkääkin pusutella ja kouluttaa sitä.
Nyt pikkuneiti on jo eskarissa ja tänä vuonna hän aloittaa koulun! Hänen kanssa vietetyt hetket ovat aina merkityksellisiä minullekin. Kamuna haluan antaa hänelle aikaani, turvallisuutta ja luotettavan aikuisen, joka on lähellä. Olen kiitollinen, että olen saanut näin ison vastuun ja mahdollisuude, kun sain tämän ihanan pikkuneidin elämääni.
Toivottavasti meidän yhteinen matkamme jatkuu pitkään ainutlaatuisena ystävyyssuhteena ja pitkänä kasvutarinana, joka tuo paljon iloa meille molemmille nyt ja tulevaisuudessa. Oletko harkinnut aloittaa vapaaehtoistyön, tee se NYT, koska apuasi tarvitaan.
Anna – Vapaaehtoinen Kamu
Mielensäpahoittaja Kamuna – nuoren matkassa
Pyydettiin blogi. Olen toiminut Kamuna lähes seitsemän vuotta ja saanut kulkea pienten ihmisten rinnalla monenlaisissa käänteissä. Nyt en toivo muuta kuin, että saan jatkaa Kamuna vielä monta vuotta. Haluan nähdä, kun PikkuKamut kasvavat ja rakentavat omanlaisen elämänsä, ja olla tukena. Mieleni on kuitenkin jo vähän haikea.
Sain joululahjaksi Tuomas Kyrön kirjan En juhli, Mielensäpahoittaja ja luin sen melkein yhdeltä istumalta. Ei ollut kirjailijan kynä tylsynyt eikä ajatus karannut soijamuhjuksi. Pellonlaidalta, tumman karvareuhkan alta mies tarkkailee maailmaa ja lausuu kiertämättömiä tosiasioita autolla-ajosta, ystävyydestä ja perunankeitosta. Kyllä minä tykkään, hymyilin ja hihittelin lukiessani.
Taisin sittenkin nauraa eniten itselleni. Olisiko meissä, siis Mielensäpahoittajassa ja minussa, sittenkin jotain samaa? Kirjassa annetaan neuvoja kaikenlaisille murehtijoille. Mielensä kun voi ankeuttaa niin monenlaisista asioista: maanantaista, satsuman kivestä tai itkevistä lapsista julkisissa liikennevälineissä. Mielensäpahoittaja-hahmo ammentaa omasta elämänkokemuksestaan myös päteviä neuvoja. Kerron tässä yhden suosikkini: kahvipaketin ulkonäköä ei saa muuttaa. Tarpeeksi vaikeaa on, kun on erilaisia paahtoja. Viimeksi ostin pannujauhatusta, vaikka uusi mokkamasterini ei yhtään tykkää siitä. Mutta ihan vakavasti, yksi ajatus ja sen kommentti sai minut miettimään menneitä OmaKamu-vuosia. Siitä on aikaa, kun vedin PikkuKamua pulkassa ylämäkeen ja kävimme Kallion paloasemalla ihmettelemässä Stadin brankkareiden sammutuskalustoa. Tulimme päiväkodista yhdessä potkuautolla ja teimme plussalaskuja uuteen matikanvihkoon.
