PikkuKamun puheenvuoro – Agentti ja V

OmaKamun vastaava toiminnanohjaaja Sanna Temisevä kävi haastattelemassa PikkuKamu V:tä. Heidän Kamu-suhteensa Agentin kanssa on kestänyt nyt 1,5 vuotta.

OmaKamun blogissa on paljon aikuisten kirjoittamia juttuja siitä, millaista on olla Kamu tai miten tärkeää on, että kaikilla lapsilla on ympärillään turvallisia aikuisia. Haluamme tuoda esiin myös lasten ajatuksia ja näkemyksiä OmaKamu-toiminnasta. Siispä kävin haastattelemassa erästä PikkuKamua aiheesta. Paikalla oli myös hänen vanhempansa helpottamassa muistelemaan tapahtumia. PikkuKamu esiintyy tässä tekstissä salanimellä “V” ja hänen Kamunsa salanimellä “Agentti”.

Kuva on otettu todella läheltä, joten vanhemman ihmisen kasvoja ei voi tunnistaa. Hän on kuitenkin kumartunut, jotta lapsi pystyy kertomaan jotain pelkästään hänelle.

Kuvituskuva – henkilöt eivät liity blogitekstiin.

Miten Kamu-suhteenne Agentin kanssa alkoi?

Olin ehkä kolmannella luokalla, kun tutustuin Agenttiin. Oli syksy, koska muistan että olin innoissani Halloweenista ja menimme katsomaan Valokarnevaalia. Minulle kerrottiin, että joku tukihenkilö tai kaveri tulee meille kylään – päläpäläpää. Mietin päässäni, että kuka toi on. Mutta sitten me tutustuimme.”

Mitä kaikkea olette tehneet yhdessä?

“Olemme ulkoilleet monta kertaa, käyneet leffassa monta kertaa ja välillä kahvilassa, välillä vain juttelemme. En halua kertoa, mistä kaikesta juttelemme, mutta Agentti kyselee minulta kaikkea ja minä kerron, koska olen sellainen päähenkilö. Olen kertonut hänelle salaisuuksiani.

Olemme olleet myös OmaKamun retkillä, ainakin eläinpihalla ja nuotioretkellä. Eläinpihalla vähän hölmöilin ja Agentti joutui sanomaan monta kertaa, että voisitko lopettaa. Siellä pääsi myös ratsastamaan, se oli helppoa koska olen luonnonlahjakkuus. Aluksi meillä oli sääntö, että joka neljännellä kerralla voi pelata kännykällä, mutta se sääntö on haihtunut ilmaan ja meillä on muuta tekemistä.


Mikä on paras Kamu-muistosi?

Meillä on yleensä kivaa yhdessä, ei ole tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi ollut tosi ikävää. Agentti on yleensä kiltti, mutta jos jotain hölmöilen niin hän on vähän ankara, mutta sekään ei haittaa vaan on ihan ok. Paras muisto on se, kun kävimme leffassa yhdessä katsomassa Belle-musikaalia ja Agentti osti popcornia.”

Odotan kovasti, että pääsen Agentin kanssa Linnanmäelle ja IikWeekille. Lisäksi toivon, että saisin paljon rahaa ja voisin pelata paljon erästä kännykkäpeliä. Toivon myös, että kun olen aikuinen, olemme edelleen Agentin kanssa kavereita, vaikka hän onkin jo ehkä ihan mummo.”
(Pienen pohdinnan jälkeen totesimme, että Kamu ei ole silloinkaan vielä kovin vanha.)

Kerroin V:lle, että kaikki Kamut ovat käyneet OmaKamu-koulutuksen, jossa on opittu olemaan hyviä Kamuja. V oli kiinnostunut, millaisia arvosanoja hänen Kamunsa on koulutuksessa saanut. Kerroin, että OmaKamu-koulutuksessa ei saa numeroita, vaan sanallista arviointia esimerkiksi siitä, onko luotettava, turvallinen, kiltti ja ystävällinen. V totesi, että Agentti pääsee läpi näistä kaikista! Uusille Kamuille hän haluaa antaa neuvoksi sen, että ei kannata pakottaa lasta mihinkään, vaan kysyä ja sopia yhdessä.

Kiitos hauskasta haastattelusta V ja iloisia Kamu-hetkiä sinulle ja Agentille!

Tekstin on kirjoittanut OmaKamun vastaava toiminnanohjaaja Sanna.


Muita blogitekstejä PikkuKamun näkökulmasta:

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.