Uusia ihmisiä ja uusia kokemuksia – nuoren ajatuksia OmaKamu-toiminnasta

Maaliskuun blogitekstin on kirjoittanut 18-vuotias Jarkko, joka on tuntenut vapaaehtoisen Kamunsa kanssa jo 8 vuotta. OmaKamu-toiminta alkaa yleisimmin lapsen ollessa 4-14 vuotias mutta ystävyys ei lopu täysi-ikäisyyteen. Jarkon ajatuksien kanssa julkaisemme vuoden 2023 Lapsen osallisuus -raportin, johon kootaan vuosittain lasten ja nuorten ajatuksia sekä toiveita ja kehitysehdotuksia OmaKamu-toiminnasta.

Olen pitänyt OmaKamu-toiminnassa erityisesti siitä, että saa tutustua uusiin ihmisiin ja uusiin paikkoihin. Omia ihmissuhdetaitoja pääsee kehittämään, ja voi oppia paljon muutakin uutta, kuten ajamaan autoa paremmin. Olen saanut myös mahdollisuuden tutustua eri ikäisten ihmisten elämään. Näin ollen olen saanut tietoa esimerkiksi siitä, mitä kaikkea työelämä voi tuoda tullessaan ja mikä kaikki on ”normaalia” työelämässä. Tärkeintä on ollut se, että on saanut voimavaroja myös muuhun elämään ja siinä etenemiseen.

Kamun kanssa tulee usein myös juteltua sellaisista asioista, joista ei tule välttämättä juteltua omien vanhempien kanssa. Yhdessä on tullut käytyä uusissa paikoissa, joissa ei muutoin tulisi käytyä. On päässyt esimerkiksi käymään monissa sushiravintoloissa, joihin oman perheen kanssa harvemmin pääsee. Keskeisintä tässä luultavasti on yhdessäolo ja asioiden kokeminen yhdessä. On tullut myös tehtyä asioita, joita ei muuten tulisi tehtyä. Näihin kuuluu esimerkiksi pyöräostoksille lähteminen hyvissä ajoin, sekä lukuisilla hiihtoladuilla käyminen ympäri pääkaupunkiseutua.

Olen pitänyt myös OmaKamun järjestämistä yhteisistä tapahtumista. On ollut mielenkiintoista tutustua muun muassa uusiin liikuntalajeihin niiden myötä. Olen kokenut OmaKamu-yhteisön yleisesti rohkaisevaksi ja positiiviseksi. Esimerkiksi kukaan ei pahoittanut mieltään, kun kerroin kerran siitä, kun yksi matematiikan kurssi meni lukiossa huonosti. Kaiken kaikkiaan näen OmaKamu-toiminnan nuorten elämää tukevana ja auttamassa kehittämään itseään ihmisenä.

Jarkko

Tutustu Lapsen osallisuus 2023 -raporttiin

OmaKamu-toiminnan lähtökohta on lapsen tarve turvallisen aikuisen läsnäololle ja yhteiselle tekemiselle. Kamu on lapsen oma aikuinen ystävä ja lapsella on yksilöllinen suhde oman Kamunsa kanssa. OmaKamu-toimintaa organisoitaessa ja kehitettäessä on tärkeää tietää ja ymmärtää, miten lapset kokevat toiminnan ja mitä toiveita heillä on. Lapsilla on oikeus osallistua, tietää ja vaikuttaa itseään koskevissa asioissa. Vuonna 2023 palautetta on kerätty ikätasoisesti eri menetelmillä.

Lasten tapahtumapalautetta on kerätty mm. piirtämällä, asettamalla oma eläinhahmo kilparadalle, heittämällä tennispallo oikeaan koriin ja näyttämällä peukkua ylös tai alas. Joulukuussa 2023 toteutimme kokeilun lasten vuosipalautteen keräämisestä joulujuhlan yhteydessä pk-seudulla ja Lahdessa. Kysyimme lasten mielipidettä mm. Kamu-tapaamisten määrästä ja tapaamisten tunnelmasta. Lue lisää ja tutustu PikkuKamujen palautteeseen sekä ajatuksiin.

Tilaa OmaKamu-uutiskirje sähköpostiisi!

Haluatko tukea toimintaamme, mutta sinulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen? Tue toimintaamme tilaamalla uutiskirjeemme ja kertomalla toiminnastamme. Lähetämme kuulumisiamme korkeintaan kerran kuukaudessa. Tilauksen voi perua milloin tahansa.