Me kaikki olemme kiireisiä, tavalla tai toisella. Työpäivän jälkeen tulee väsymys ja jos hyvin käy, niin jaksamme raahautua kuntosalille tai joogaan, sielläkin onneksi suuremmaksi osaksi hengitellään ilman fyysisiä ponnisteluja. Vapaa-aikamme, olimme töissä tai emme, täyttyy helposti erilaisista riennoista, ystävien tapaamisesta, leffailloista, siivoamisesta ja ihan vaan siitä, että tarvitsemme omaa aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
Elämme monella tapaa yltäkylläisyyden aikaa ja tarpeitamme ohjaavat media ja algoritmit. Kolmessa vuosikymmenessä on elämämme muuttunut aika lailla: elämme ja toimitamme asioita virtuaalitodellisuudessa ja puhumme totuuden jälkeisestä ajasta. Toivon, että ehdin eläkkeelle ennen kuin tekoäly tulee korvaamaan minun ja monen muun työn. Ympäristömme teknistyy, mutta mitä tapahtuu ihmiselle?
Kuten tuhansien vuosien ajan, ihmisen pitää tänä päivänäkin pystyä tyydyttämään perustarpeitaan, kuten tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, solmia onnellisia ihmissuhteita ja toteuttaa itseään.
Ehkä yksi koronan opeista on se, että tarvitsemme toisiamme (enemmän kuin koskaan). Uskon, että tiukassa paikassa tiivistyy se oleellisin ja tärkein ihmisyydestä: me olemme täällä toisiamme varten ja meidän tulee auttaa niitä, jotka tarvitsevat apua kipeimmin.
Vapaaehtoistyö lasten ja nuorten kanssa on palkitsevaa. Nyt korona-aikana en ole päässyt tapaamaan PikkuKamuani yli kuukauteen, mutta meillä on joka viikko ainakin yksi videopuhelu. Hän on 6-vuotias, eikä puhu vielä sujuvasti suomea, mutta jonain päivänä hän puhuu. Mutta me puhumme siitä huolimatta ja toivottavasti tapaamisemme jatkuvat pian normaalisti.
Jokaisen tapaamisen tai puhelun jälkeen tunnen itseni voimaantuneeksi. Mikä ilo ja etuoikeus minulla on, että voin tehdä tällaista! Hoidan omaa sisäistä tarvettani olla hyödyksi ja tulla hyväksytyksi. Mutta suurin ilo perustuu, siihen, että voin olla tälle lapselle se aikuinen, jota hän tarvitsee. Tätä kautta voi löytää itsestään uusia ulottuvuuksia ja päästä lähelle sitä, mikä tässä elämässä on tärkeintä.
Tulkaa kaikki mukaan auttamaan ja tukemaan lapsia, se todella kannattaa!
Leena Piponinus
Kamu vuodesta 2017
